Tänään takana aamulenkki, illalla vielä salille. Voi kun olisikin niin rikas, että voisi varustaa kotiin täydellisen kuntosalin. Laitteista en niin perusta, mutta jos olisi kaikki ne erilaiset irtopainot, Smith, kunnon penkit, lattia ja riittävästi tilaa...
Okei, kuntosalilla käyminen on toki myös sosiaalinen tapahtuma ja muutenkin kivaa. Ja lihaskuntoharjoittelu sinänsä on aivan mahtavaa hommaa. Siksi onkin harmi, että aikataulusyistä se jää minulla nykyisin parhaimmillaankin kahteen kertaan viikossa. Kun on kiire, on niin paljon helpompi vetää lenkkivaatteet niskaan, avata ovi ja lähteä ottamaan hikeä irti.
Huomenna on sitten lepopäivä. Hassua tämä lepäämisen vaikeus. Minun pitää oikein miettiä, minä päivänä EN tee mitään, että sopivana päivänä olisivat sitten tuoreet jalat alla pitkää lenkkiä varten.
Olenkin huomannut, että tuo on minulla tehokkain motivaatio kunnon lepopäiviin: tieto siitä, että ilman lepoa ei seuraava kova harjoitus kunnolla suju.
Ei silti, tiedän kaikin puolin ylikunnon vaarat. Liikaa treenaaminen ei lopputuloksen kannalta ole ollenkaan kivaa. Jalat painavat, ei jaksa, treenaaminen tuntuu työtä, ikävässä mielessä. Ja eihän kunto työssä kehity, vaan nimenomaan sen jälkeisessä levossa.
Silti sen stopin pistäminen oikeaan paikkaan tuntuu vaativan oikein aivotyötä. Pitää päättää, että tänään lepään.
Hieman väsyä oli jaloissa jo tänä aamuna. 26,5 km kolmen päivän sisällä antoi jo vähän merkkejä itsestään. Enkä vaikutusta oli silläkin, että yöuni jäi taas himpun liian lyhyeksi.
No, tämä kaikki otetaan ihan pian takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti